Outo aave liikkuu Suomen kaduilla ja teillä. Polkupyöräilijän aave.
Me polkupyöräilijät olemme syrjitty kansanosa. Emme saisi ajaa jalkakäytävillä, mutta jos ajamme autoilijoiden seassa olemme "haitta kaupunkiliikenteessä" ja saamme muutenkin pelätä äkkipikaisia autoilijoita egonjatkeissaan.
Osa meistä polkee koska ei voi omistaa autoa, osa taas siksi, että kokee sen yksinkertaisen arkipäivän valintana ilmastonmuutosta vastaan. Osa pyöräilee töihin/kouluun/kauppaan/paikasta A paikkaan B, kuntoilun vuoksi. Meillä on kaikilla omat syymme mutta olemme silti liikenteessä syrjitty ryhmä.
Pyörätiet ovat monissa kaupungeissa ja kunnissa todella huonossa kunnossa. Meitä käsketään ajamaan kadulla jalkakäytävän sijasta, ja kun sen teemme autoilijat toitottavat torviaan ja puskevat pakokaasuja kasvoillemme.
Jo se, että alat muutamana päivänä viikossa käyttää pyörää auton sijaan ensisijaisena kulkuvälineenä, vähentää ekologisen jalanjälkesi kokoa. Olemme liian tottuneita ajamaan autolla kävelymatkan päässä olevaan lähikauppaan ja viemään lapsemme ovelta ovelle minne tahansa. Valitamme ylipainosta ja siitä kuinka vietämme liikaa aikaa sisällä. Nämä ongelmat ovat pienen arkipäiväisen ratkaisun päässä.
Osa meistä ajaa pyörällä, satoi tai paistoi, oli lämpötila sitten plussan tai miinuksen puolella.
Ansaitsemme kunnioitusta kaupunkiliikenteessä, sillä pyöräily on terveellistä ja ekologisesti kestävämpi ratkaisu kuin autoilu. Bensan hinta nousee ja ilmastonmuutos kiihtyy ja silti te autoilijat pöristelette ohitsemme kuin omistaisitte koko maan ja teillä olisi jokin erikoisoikeus kaupunkitilaan. Autoilu tulee toivottavasti katoamaan kaupunkikulttuurista kun ihmiset järkevöityvät.
Tee sinäkin muutos, osoita olevasi tärkeä osa tulevaisuuden puhtaampaa kaupunkiliikennettä.
ALA PYÖRÄILLÄ!
5/27/2008
5/11/2008
Kun autosi syö sinun ruokaasi

Neste Oil on alkanut panostaa viherpesuun todenteolla. Televisiossa pyöri mainoksia joissa hehkutettiin, että "kyllä me olisimme valmiit uhraamaan kaiken ihanan rahamme jotta maailma pelastuisi, mutta sen sijaanpa kehittelemmekin ekologisempia tapoja tuottaa öljyä". Lehdissä pyöri samanhenkinen mainoskampanja ja taitaa pyöriä edelleen. Rahaa tähän kampanjaan on ainakin uhrattu.
Uuden aikakauden ihmepolttoaineeksi povataan biodieseliä. Se pelastaa meidät kaikki, jotta voimme jatkaa yksityisautoiluamme kaikessa rauhassa huolehtimatta otsoonikerroksesta tai mistään muustakaan ilmakehään liittyvästä.
Nesteen biodiesel tuotetaan palmuöljystä. Koska palmu ei kuulu Suomen maisemaan on palmut tietysti kasvatettava ja kaadettava muualla. Nesteen tapauksessa Kaakkois-Aasiassa. Malesia ja Indonesia tuottavat maailmassa 90% tästä uudesta "nestemäisestä kullasta". Palmuöljyviljelmien tieltä kaadetaan sademetsiä ja viedään alkuperäisasukkaiden oikeus omaan maahansa. Sademetsissä asustaa muun muassa Oranki. Tuo leppoisa oranssi kaveri, myöskin ihmisen sukulaislaji. Jos sademetsien hakkaaminen jatkuu tällä vauhdilla kuolee oranki sukupuuttoon noin viidessä vuodessa. Haluammeko että lapsemme ja lapsenlapsemme osoittelevat eläimiä kuvakirjoista ja kyselevät "Oliko tuommosia silloin kun sinä olit pieni?". Sademetsät ovat myös maailman keuhkot, ne ovat valtava hiilinielu, kun vertaa esim. Pohjois-Euroopan havumetsiin.
Palmuöljy on myös ruoka-aine. Se on maailmankaupan merkittävin kasvisöljy. Ennen polttoaineeksi muuttumistaan palmuöljyä käytettiin monissa ruuissa ja monille kehitysmaille se on ollut ruuantuotannossa tärkein rasva. Palmuöljyn hinnan äkillinen nousu on myös tätä kautta vaikuttanut ruuan hintaan ja aiheuttanut monia mellakoita, joissa nälkäinen kansa vaatii ruokaa.
Onko siis reilua että öljy-yhtiöt vievät ruuan ihmisten suista ja maat jalkojen alta, kasvattaakseen itselleen polttoainetta, jolla saavat sitten paremmat yöunet, joissa se otsoonikerros ei vainoa niin pahasti.
Tuntuu että toiset ne vaan ei voi sietää biodiversiteettiä (eli luonnon monimuotoisuutta). Sademetsissä asustaa arviolta 80-90% maailman hyönteislajeista ja maailman eläinlajeista noin puolet on täysin riippuvaisia sademetsistä. Sademetsä on myös ihmisten koti. Metsissä asuu heimoja, jotka ovat asuneet siellä monia sukupolvia ja tahtovat jatkaa elämäänsä paratiisissaan varmasti vielä monia monia vuosia.
Mikä oikeus meillä on tuhota tuo kaikki, vain siksikö että voisimme ajaa kävelyetäisyydellä oleviin paikkoihin. Vain siksikö että voisimme elostella isoilla autoillamme ja sillä miten olemme "niin vihreitä" koska automme kulkee osaksi palmuöljyllä.
Jos öljyä tahdotte niin kysykää Hesburgereilta ja McDonald'seilta. Sillä öljyllä joka jää yli ranskalaisten ja muiden paistamisesta saa kyllä auton kulkemaan kunhan vähän laittaa moottoria. Miksemme käytä jäteöljyä, vaan vaadimme uutta ja tuoretta? Olemmeko todella niin varmoja asemastamme maailman napoina, ettei meidän tarvitse kierrättää, uusiokäyttää ja vähentää?
Itse taidan pysyä pyöräilyssä ja kuluttaa tossuillani asfaltin pintaa.
(kuvasta kiitos Neste Oilin propagandaministeriölle ja Hesarille josta kuvan nappasin)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)