[TEKSTI ON EDELLISESTÄ BLOGISTANI, JOKA INHIMILLISEN VIRHEEN TAKIA MENI KIINNI (SALASANA UNOHTUI) TOISTEN TEKSTIEN KÄYTTÄMINEN OMINAAN ON TEKIJÄNOIKEUKSIEN LOUKKAUS!]
Suomi kuluttaa maailman valtioista kolmanneksi eniten. Häviämme vain Arabiemiirikunnille ja Yhdysvalloille. Perässämme kiikkuvat Kanada ja Kuwait.
Maailman keskimääräinen kulutus on noin kolmasosa Suomen luvusta. Helvetin hieno homma! Ylitimme ekologisen kapasiteettimme jo 1980-luvulla emmekä osaa vieläkään hiljentää. Vuonna 2003 ylitys oli 25%.
Pettyneenä maani huolettomuuteen päätin testata, mikä on minun ekologinen jalanjälkeni?
Earthday.netin jalanjälki testi
Tulokseni oli 7.3
Suomalaisten keskiarvo on 8.4 eli kai tässä pitää sanoa että hyvin menee vaikka vielä on TODELLA PALJON parannettavaa.
Jos kaikki eläisivät kuin minä, tarvittaisiin 4.1 maapalloa. Tässä vaiheessa meinasi päästä itku koska eihän se ole mahdollista, koko maapallon väestön pitäisi pärjätä tällä yhdellä planeetalla josta kaikille pitäisi riittää tasapuolinen osuus.
Mitä minä teen pienentääkseni jalanjälkeäni:
- olen lakto-ovo vegetaristi, eli suomeksi kasvissyöjä (joka syö maitotuotteita ja kananmunia)
- noin 90% ostamistani vaatteista on kirpputorilta, uutena taidan ostaa vain alusvaatteet
- kierrätän pullot/tölkit ja lajittelen jätteeni
- vältän muovipusseja
- ajelen pyörällä, kävelen tai käytän julkisia
- vietän suihkussa alle 10min/kerta
- yritän ostaa mahdollisimman paljon Reilun Kaupan ja Luomu tuotteita
- paljon pieniä tekoja, kuten valojen sammuttaminen tyhjistä huoneista.
Haastankin siis kaikki lukijat testaamaan jalanjälkensä koon ja tekemään jotain asialle!
3/01/2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti